
Veikkolan Koirakerho perustaa tokon valmennusryhmän vuodelle 2020. Valmennusryhmään voivat hakea kaikki Vekoran tokokoirakot, joilla on takanaan vähintään tokon alkeet, halu kehittyä ja intoa treenata omatoimiryhmän kanssa.
Valmennusryhmän valmentajana toimii Angelica Leiman. Ryhmä treenaa valmentajan koulutuksissa noin kerran kuussa, 7 kertaa huhti–lokakuussa. Valmennuspäivinä treeniaikaa on noin 20 min./koirakko. Valmennukset pidetään Veikkolan alueella, esimerkiksi Veikkolan kaukalon kentällä ja Navalan nurmella, seuraavina päivinä:
- La 4.4.
- La 2.5.
- Su 31.5.
- La 4.7.
- La 8.8.
- La 5.9.
- La 3.10.
Lisäksi ryhmä pyrkii treenaamaan viikoittain omatoimitreeneissä. Omatoimitreeneissä harjoitellaan omatoimisesti ja autetaan tarvittaessa muita koirakoita esimerkiksi liikkuroimalla liikkeitä tai toimilla häiriönä. Omatoimitreenien ajat sovitaan treenaajien kesken.
Valmennusryhmän hinta ja ehdot
Valmennusryhmäpaikka maksaa 110 €/osallistuja, minkä lisäksi valmennusryhmäläiset sitoutuvat talkoilemaan. Valmennusryhmän talkoovelvoitteesseen kuuluu tottelevaisuuskokeen järjestäminen elokuussa. Valmennusryhmäläisillä on mahdollisuus myös kisata kokeessa.
Valmennusryhmäläiset sitoutuvat edustamaan Vekoraa vuoden 2020 tokokokeissa. Eri kennelpiirin alueella asuminen ei ole este haulle. Toki toimikunta toivoo, että ryhmästä löytyy kisaajia myös Uudenmaanpiirin piirimestaruuskilpailuihin.
Kun ryhmäläiset on valittu, pidetään kokous, jossa sovitaan treenien ja talkoovelvoitteiden suorittamisesta. Lisäksi ideoimme yhteistä tokotoimintaa iloisessa ja motivoituneessa seurassa.
Valmennusryhmän paikka on vain ryhmään valitun ohjaajan käytettävissä. Paikkaa ei saa antaa tai myydä eteenpäin. Mikäli ohjaaja on estynyt suorittamaan sovitut talkoovelvoitteet, voidaan hänelle tarjota korvaavia talkootöitä. Ryhmäläiset sitoutuvat positiiviseen treenaamiseen.
Ohjaaja voidaan erottaa ryhmästä, mikäli hän ei suorita talkoovelvoitettaan, käyttäytyy sopimattomasti tai jättää valmennusryhmän maksun maksamatta. Mikäli ohjaaja eroaa tai erotetaan valmennusryhmästä, valmennusryhmän maksua ei palauteta. Tokotoimikunta voi ottaa eronneen/erotetun koirakon tilalle uuden valmennusryhmäläisen.
Haku ja ryhmäläisten valinta
Haku on auki 5.3.2020 asti. Haun umpeuduttua tokotoimikunta valitsee valmennusryhmän kokoonpanon ja ilmoittaa yhteisestä palaverista. Palaverin aikana on vielä mahdollisuus peruuttaa paikka. Tämän jälkeen sitoutuu maksamaan valmennusryhmäpaikan. Ryhmän valintaan vaikuttavat mm. ohjaajan halu kehittyä tokossa, motivaatio ja asenne talkootöitä kohtaan. Aktiivinen osallistuminen yhdistyksen toimintaan ja positiivinen asenne katsotaan eduksi.
Tokotoimikunta pidättää oikeudet valmennusryhmää koskevien ehtojen muutoksiin.