
Alkukesästä järjestetty junnujen agilitykurssi saa jatkoa!
Veikkolan Koirakerho ry järjestää elo-syyskuussa kuuden kerran agilitykurssin junioreille. Mukaan ovat
tervetulleita sekä aiemmille kursseille osallistuneet että uudet harrastajat. Ilmoittautuneet jaetaan eri ryhmiin harrastuskokemuksen mukaan. Juniorikurssi on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Treeneissä edetään kunkin junnun ja koiran omien edellytysten ja taitotason mukaan. Tavoitteena kurssilla on luoda pohja mukavalle ja turvalliselle agilityharrastukselle.
Kurssille osallistuvan koiran tulee olla yli 15 kk ikäinen ja rokotettu Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Koiran tulee olla junnuohjaajan hallinnassa koko ajan myös muiden koirien läsnäollessa. Ennen kurssia kannattaa harjoitella koiran kanssa yhteistyötä ja palkkaamista esimerkiksi erilaisten temppujen opettamisen kautta.
Missä: Navalan aidattu ulkokenttä, Veikkola
Milloin: Maanantaisin 11.8.-15.9.2025 (yhteensä 6 kertaa) klo 17–19 välillä, ryhmien treeniajat tarkentuvat ilmoittautumisen päätyttyä
Kouluttaja: Johanna Ruokamo
Hinta: 30€ (5€/kerta), laskutus elokuussa
Ilmoittautuminen
Haku tapahtuu oheisen lomakkeen kautta.
Lyhyt esittely kouluttajasta:
Koirat ovat olleet lukioikäisestä asti osa elämääni. Alkuun harrastin perheemme cockereiden kanssa arkitottista, näyttelyitä ja mejäpuuhia. Olen harrastanut myös shibojen, novascotiannoutajan ja kääpiöpinserin kanssa. Tällä hetkellä harrastuskaverina on parivuotias bordercollietyttö Torvi. Agility on ollut päälajini vuodesta 2010. Olen kisannut omien ja lainakoiran kanssa sekä kouluttanut muita koirakoita. Minulla on myös Suomen agilityliiton agilityvalmentaja AVA2-
koulutus. Kouluttajana haluan auttaa ohjaajia löytämään omat ja koiransa vahvuudet ja tsempata yrittämään asioita, joita koulutettavat eivät itse uskoneet osaavansa. Agilityssa parasta on koiran kanssa yhdessä tekeminen ja arkihuolista irtaantuminen
Agilitytoimikunta pidättää oikeudet ryhmiä koskeviin muutoksiin. Jokainen treenaa omalla vastuullaan, ja vastaa omasta sekä koiransa tekemisistä sekä sitoutuu noudattamaan Navalan kentän sääntöjä.
Kaikki koirat tulee olla rokotettu Kennelliiton rokoteohjelman mukaisesti.
Mikäli haluat liittyä jäseneksi tätä kurssia varten, tulee jäsenhakemus olla lähetetty ennen ilmoittautumista. Ilmoittautuminen on sitova, tutustuthan peruutusehtoihin.