
Sirke Viitasen tokot jatkuvat talvella 2025-2026 Hiekan Hallilla, Ojakkalassa. Nämä tokotreenit sopivat kaiken tasoisille koirakoille. Suositeltavaa on, että koirakko on käynyt tokon alkeiskurssin tai ohjaajalla on vastaavaa kokemusta lajista.
Koulutukset pidetään Hiekan Hallilla Ojakkalassa. Koulutuspäiviä on seitsemän ja kullakin koirakolla on jokaisessa koulutuspäivässä noin 20 min henkilökohtaista treeniaikaa. Oman treeniajan käytössä on lähes koko treenitila, vain pieni osa on erotettu seuraavan koiran lämmittelyä varten. Tarvittaessa voidaan sopia, että lämmittelytila on vapaa esimerkiksi häiriöherkän koiran treeniajan.
Hakulomakkeella haetaan koko talvikaudelle, ei erillisille koulutuspäiville. Koulutuspäivät jaetaan neljään ryhmään ja hakulomakkeella voi toivoa itselleen parhaiten sopivaa treeniaikaa, mikä pysyy saman koko kauden ajan. Toiveet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.
Tähän koulutukseen voivat hakea vain Vekoran jäsenet. Hakemusta ei oteta huomioon mikäli vuoden 2025 jäsenmaksu on maksamatta. Paikat jaetaan Vekoran hallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Etusijalla ohjeistuksen mukaisesti ovat aktiiviset tokotoimikunnan kouluttajat ja vähintään 5 talkoopistettä keränneet jäsenet. Talkoopisteissä otetaan huomioon viime vuonna ja tänä vuonna kerätyt talkootunnit.
Kurssin ajankohta: lauantaisin 22.11.2025- 28.3.2026 (7 kertaa), klo 9-17
- 22.11.2025
- 20.12.2025
- 10.1.2026
- 31.1.2026
- 14.2.2026
- 7.3.2026
- 28.3.2026
Treeniryhmät:
- Ryhmä 1 klo 9.00-11.00
- Ryhmä 2 klo 11.10-12.40
- Ryhmä 3 klo 13.00-14.40
- Ryhmä 4 klo 14.45-17.00
Paikka: Hiekan Halli (Ukintie 7, 03250 Ojakkala), https://hiekanhalli.fi/
Kouluttaja: Sirke Viitanen
Hinta: Vekoran jäsenet: 190 €/koirakko
Ilmoittautuminen: Haku ryhmiin tapahtuu oheisen linkin kautta ja sulkeutuu sunnuntaina 19.10.2025 klo 23.30
Mikäli haet paikkaa kahdelle koiralle, täytähän lomakkeen kummallekin koiralle erikseen.
Kaikki koirat tulee olla rokotettu Kennelliiton rokoteohjelman mukaisesti.
Mikäli haluat liittyä jäseneksi tätä kurssia varten, tulee jäsenhakemus olla lähetetty ennen ilmoittautumista. Ilmoittautuminen on sitova, tutustuthan peruutusehtoihin.