Veikkolan Koirakerho ry

Tervetuloa Vekoran nettisivulle!

Hae mukaan Veikkolan koirakerhon tokon valmennusryhmään!

Veikkolan koirakerhon tokon valmennusryhmä

Veikkolan koirakerho perustaa tokon valmennusryhmän kesälle 2018. Mikäli ryhmä on menestys, harkitaan sen jatkamista tulevaisuudessakin. Valmennusryhmään voivat hakea kaikki Vekoran tokokoirakot, joilla on takanaan tokon alkeet, halu kehittyä ja intoa treenata omatoimiryhmän kanssa. 

Valmennusryhmän valmentajan toimii Sirke Viitanen. Ryhmä treenaa valmentajan koulutuksissa noin kerran kuussa, 7 kertaa huhti- ja lokakuun välillä. Jokaisella valmennuspäivällä treeniaikaa on noin 20 min/koirakko. Valmennuspäivät pyritään pitämään viikonloppuisin Veikkolan alueella esimerkiksi Veikkolan koulun kentällä ja Navalan nurmella. Kouluttaja ilmoittaa tarkat koulutus ajat myöhemmin. Lisäksi ryhmä treenaa viikoittain omatoimitreeneissä. Omatoimitreeneissä harjoitellaan omatoimisesti ja autetaan tarvittaessa muita koirakoita esimerkiksi liikkuroimalla liikkeitä tai toimilla häiriönä. Omatoimitreenien ajat sovitaan treenaajien kesken. Kesällä pidetään treenaajien kesken sovittava kesätauko.

Valmennus ryhmä paikka maksaa 115 €/osallistuja, jonka lisäksi valmennusryhmäläiset sitoutuvat talkoilemaan. Valmennusryhmän talkoovelvoitteesseen kuuluu järjestää kesän aikana kaksi möllitokokoetta. Tapahtumat suunnitellaan yhdessä tokotoimikunnan kanssa ja valmennusryhmä vastaa toteutuksesta. Lisäksi ryhmä auttaa mahdollisen möllirallytokokoeen järjestelyissä. Kaikki talkootyöt eivät vaadi mitään erikoisosaamista, vaan kuhunkin tehtävään perehdytetään ja neuvotaan. Valmennusryhmäläiset ovat etusijalla muihin Vekoran järjestämiin tokokoulutuksiin ja heille voidaan mahdollisuuksien mukaan tarjota paikkaa mahdolliselle arkitottelevaisuuden koulutusohjaajakurssille.

Kun ryhmäläiset on valittu, pidetään kokous, jossa sovitaan treenien ja talkoovelvoitteiden suorittamisesta. Lisäksi ideoimme yhteistä tokotoimintaa iloisessa ja motivoituneessa seurassa.

Valmennusryhmän paikka on vain ryhmään valitun ohjaajan käytettävissä. Paikkaa ei saa antaa tai myydä eteenpäin. Mikäli ohjaaja on estynyt suorittamaan sovitut talkoovelvoitteet, voidaan hänelle tarjota korvaavia talkootöitä. Ryhmäläiset sitoutuvat positiiviseen treenaamiseen. Ohjaaja voidaan erottaa ryhmästä, mikäli talkoovelvoite ei täyty tai esimerkiksi ohjaajan huonon käytöksen vuoksi. Mikäli ohjaaja eroaa tai erotetaan valmennusryhmästä, valmennusryhmän maksua ei palauteta. Tokotoimikunta voi ottaa eronneen/erotetun koirakon tilalle uuden valmennusryhmäläisen.

Tokotoimikunta pidättää oikeudet valmennusryhmää koskevien ehtojen muutoksiin.

Valmennusryhmään voit hakea oheisen linkin kautta: https://goo.gl/forms/dSssnaynjAqtNGPm1

Haku on auki 31.12.2017 asti. Haun umpeuduttua tokotoimikunta valitsee valmennusryhmän kokoonpanon ja ilmoittaa yhteisestä palaverista. Palaverin aikana on vielä mahdollisuus peruuttaa paikka. Tämän jälkeen sitoutuu maksamaan valmennusryhmäpaikan. Ryhmän valintaan vaikuttavat ohjaajan asenne, motivaatio, halu kehittyä ja asenne talkootöitä kohtaan.

loading