Vekora järjestää noseworkin alkeiskurssin syyskaudella Veikkolassa Punaisella Tuvalla (Impivaarantie 3, Veikkola) tai muualla etukäteen ilmoitetussa paikassa maanantaisin 23.9. –  21.10. klo 18 (4krt) 

Alkeiskurssilla ei ole osaamisvaatimuksia. Koiran olisi kuitenkin hyvä osata jokin palkkiomerkki (esim. palkkasana tai naksutin).   

Kouluttajana toimii vekoralainen Manti Rekonen. Mantilla on pitkä kokemus koirien kouluttamisesta hajutyöskentelyyn mm. pelastuskoiratoiminnasta.   

Kurssi sopii kaikille koirille, myös häiriöherkille. Koiralle opetetaan kurssilla eukalyptus-hydrolaatti. Kurssilla ohjaaja oppii perusteet hajutyöskentelyn opettamisesta, jotta voi omatoimisesti jatkaa treenaamista. Yleensä palkkiona käytetään nameja alkuvaiheessa (mutta myös lelua voi käyttää, riippuen mikä omalle koiralle parhaiten sopii.)   

Kurssihinta sisältää osallistujille oman hydrolaattipullon. 

Kurssille kannattaakin ottaa mukaan reilusti koiralle maistuvia palkkionameja (pieniä ja mielellään pehmeitä, koiran omat nappulat harvemmin toimivat palkkiona) ja koiran lempilelu tai muu toimiva palkkio. Lisäksi tavallinen panta (tai valjaat) ja hihna.  

Kurssin ajankohta: Maanantaisin 23.9. –  14.10. klo 18 
Paikka: Punainen Tupa, Impivaarantie 3, Veikkola 
Hinta: Vekoran jäsenille: 50 €/koirakko, muille: 70 €/koirakko  
Kouluttaja: Manti Rekonen 

Ilmoittautuminen: Vekoran jäsenille etusija 13.9.2024 klo 10:00 – 15.9.2024 klo 20, muille 15.9.2024 klo 10:00 – 18.9.2024 klo 20. Kurssille otetaan yhteensä 4 koirakkoa ja paikat täytetään ilmoittautumisärjestyksessä. 

Ilmoittautuminen oheisen linkin kautta. 

Lisätietoja: tiina@vekora.net 

Kaikki koirat tulee olla rokotettu Kennelliiton rokoteohjelman mukaisesti.

Mikäli haluat liittyä jäseneksi tätä kurssia varten, tulee jäsenhakemus olla lähetetty ennen ilmoittautumista. Ilmoittautuminen on sitova, tutustuthan peruutusehtoihin.